| 

 | 

 | 

 | 

 | 



 
TOIMINTATAPA
 
Säätiö tuo valmiin opetuskokonaisuuden kunkin päiväkodin tai koulun käyttöön. Koulutus Elämään -opetusohjelma valmistellaan ja toteutetaan yhteistyössä päiväkotien ja koulujen kanssa ottaen huomioon kunkin kohteen yksilölliset tarpeet. Oppimisympäristönä on korkeatasoinen, AV-välinein varustettu opetusvaunu, jossa erikoiskoulutuksen saanut opettaja pitää kullekin ikätasolle suunnitellun, vuosittain etenevän elämyksellisen oppitunnin. Opetuksessa pyritään kertatapahtuman sijasta pitkäkestoisuuteen siten, että samat lapset pääsisivät peräkkäisinä vuosina vaunuopetukseen sitä mukaan kuin ohjelma etenee. Yksi oppitunti kestää 45 minuutista kahteen tuntiin lasten ikätason mukaan. Opetusta annetaan myös ruotsinkielellä. 
 
Toiminnan peruspilarina on se, että opetusohjelmat toteutetaan ammattitaitoisten, erityisesti tähän tehtävään koulutettujen opettajien johdolla. Ohjelma on muokattu suomalaisen yhteiskunnan rakenteen mukaan ja suunniteltu tukemaan koulujen opetussuunnitelmien tavoitteita. Opetusmenetelmiä kehitetään kerätyn palautteen pohjalta edelleen. Säätiö tukee toiminnallaan kotien ja koulujen tekemää kasvatustyötä terveiden elämäntapojen edistämiseksi. 
 
 
 
Opetusympäristönä Koulutus Elämään –opetuksessa on vaunuopetusluokka. Vaunu sinänsä antaa oppilaille uuden elämyksen ja irrottaa heidät omasta tavanomaisesta kouluympäristöstään. Erilaisen oppimisympäristön ja elämyksellisen oppisisällön ansiosta oppitunti jää paremmin lasten mieleen. Ikkunaton, sisustukseltaan pelkistetty opetusvaunu on tarkan harkinnan ja suunnittelutyön tulos. Pelkistetty ympäristö auttaa paremmin lapsia keskittymään käsiteltävään asiaan. Oppitunnilla lapset istuvat lattialla lähellä toisiaan. Tämä tuo tilanteeseen omanlaisen, erityisen tunnelman. 
null